Vastuullisuus

Vastuullisuuden merkitys on nyt noussut räjähdysmäisesti sekä globaalisti, että Suomessa. Ja onneksi näin, planeettamme hyvinvointi on vaarassa. Käytämme suuria määriä resursseja, jotka eivät uusiudu samaan tahtiin ja tuotamme päästöjä, jotka vaarantavat terveytemme. Greenlips Beauty haluaa vaikuttaa tähän. Me käytämme liiketoimintaa välineenä tehdä hyvää ja mahdollisuutena edistää korkeita ympäristö-, sosiaalisia ja eettisiä standardeja.

Mitä vastuullisuus tarkkaan ottaen tarkoittaa meille?

Tarkastelemme Greenlips Finland Oy:n vastuullisuutta kolmen pääkohdan kautta; sosiaalinen vastuu, ympäristövastuu ja taloudellinen vastuu. Yritysvastuullisuus ei ole mielestämme yksittäisiä tekoja vaan tapa ajatella kaikkea mitä yritys tekee ja toimimista siitä paikasta. Vastuullisuus on kantava arvomme ja koko yritystoimintamme perustettiin vuonna 2010 vastuullisuusarvojen päälle.

Matka vastuullisuudessa ei ole koskaan valmis ja teemme joka päivä töitä sen eteen, että toimintamme olisi entistäkin kestävämpää ja positiivisesti vaikuttavaa. Uskomme vakaasti, että yritys voi olla sekä menestynyt, että tehdä hyvää ympäröivään maailmaan.

Meille on tärkeää, että edustamamme kosmetiikka tuotetaan vastuullisesti ja valmistetaan erittäin hyviä tapoja noudattaen. Koko arvoketjumme on sitoutunut osoittamaan syvää kunnioitusta ihmisiä, eläimiä, ympäristöä ja tulevaisuutta kohtaan. Sitoudumme kestävän kehityksen mukaisiin toimenpiteisiin, joissa luonnonvaroja ei tuhlata holtittomasti ja raaka-aineiden valmistajat saavat työstään kunnollisen korvauksen. Meille on tärkeää, millaisen maailman jätämme lapsillemme ja seuraaville sukupolville.

Valitsemme kumppaneiksemme ainoastaan vastuullisia valmistajia ja kaikkien tuotteiden tulee täyttää ainakin seuraavat kriteerit:

  • Oman tuotekategoriansa sisällä puhtain mahdollinen "clean beauty" brändi, tehokkudesta ja toimivuudesta tinkimättä (useimmiten tämä tarkoittaa luomusertifioitua kosmetiikkaa, jotta voimme olla koko tuotantoketjusta varmoja).
  • Tuotteen raaka-aineet eivät vahingoita ympäristöä, ihmistä tai eläimiä (esim. biohajoavuus, eikä käytetä aerosoleja).
  • Tuotteen pakkaus on kierrätettävä ja mieluiten jo kertaalleen kierrätetty.
  • Tuotteen elinkaari mietitään tarkkaan raaka-aineiden kasvatuksesta aina valmiin tuotteen kuljetustapaan ja käyttöikään asti.
  • Eettinen valmistus; huomio ihmisissä ja eläimissä. Eläinten kohdalla huomio myös luonnossa elävissä eläimissä. Jos tuote ei ole biohajoavaa, siitä voi olla haittaa vesistöille tai muutoin luonnolle, jolloin se vaikuttaa villieläinten oloihin.
  • Ilmastotoimet - jokaisella brändillä tulee olla konkreettisia tekoja ilmastohaittojen vähentämiseksi.
  • "Give back" - brändien "dna:ssa" on halu tehdä hyvää ympärilleen.

Voit lukea lisää valitsemiemme brändien vastuullisuudesta jokaisen brändin kohdalta.

Konkreettisia toimia, kuinka me edistämme vastuullista toimintaa:

Sosiaalinen vastuu

  • Eettinen ja oikeudenmukainen kohtelu kaikkia sidosryhmiä kohtaan (työntekijät, tavaranvalmistajat, tavarantoimittajat, asiakkaat jne.).
  • Ei heikommassa asemassa olevan aseman polkemista (myöskään alihankintaketjuissa).
  • Toimimme aina sosiaalisesti vastuullisten toimittajien ja kumppanien kanssa.
  • Pyrimme jatkuvasti parantamaan työpaikkamme ja työntekijöiden viihtyvyyttä, tasa-arvoa ja osallisuutta.
  • Kannustamme jatkuvasti sekä valmistajia, että yhteistyökumppaneitamme parantamaan vastuullisuusasioitaan näyttämällä, mitä hyvää he jo tekevät ja missä he voivat vielä parantaa.
  • Vahvistamme omalla esimerkillämme arvopohjaista yrittäjyyttä, jonka kannattavuus ja menestys tuo markkinoille lisää arvoihin pohjautuvia yrittäjiä luomaan uudenlaista yrityskulttuuria ja todellista muutosta maailmaan. Uskomme yhteistyön voimaan.
  • Kannustamme kuluttajia viisaisiin valintoihin ja käyttötapoihin, sillä laadukas tuote kestää aikaa ja tuottaa toivottuja tuloksia. Vähemmän on enemmän.

Ympäristövastuu

  • Luonnonmukaiset tuotteet (luonnonkosmetiikka) keskeisenä ympäristövastuullisuuden muotona.
  • Ympäristöystävällisten raaka-aineiden käyttäminen, luomulaatuisina aina kuin mahdollista.
  • Biohajoavat tuotteet.
  • Hiilineutraalit toimitukset.
  • Tiivistetyt tuotteet, jotta vettä ei kuljeteta turhaan paikasta toiseen.
  • Käytämme pakkausmateriaalin uudelleen aina, kun mahdollista laadusta ja hygieniasta tinkimättä.
  • Toimimme viestijänä ja tiedottajana ympäristövastuullisten asioiden puolesta.
  • Pyrimme jatkuvasti parantamaan energiatehokkuutta, vähentämään jätettä ja veden käyttöä.
  • Digitaalisen yhteydenpidon suosiminen ja julkisten liikennevälineiden käyttö työmatkoilla aina kun mahdollista.
  • Käyttämämme sähkö ja lämpöenergia tuotetaan uusiutuvista energialähteistä.
  • Kierrätämme kaiken yritystoiminnassamme syntyvän jätteen.

Taloudellinen vastuu

  • Kaikissa taloudellisissa päätöksissä sitoudumme ottamaan huomioon yhdenvertaisina sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun. Taloudellisten tavoitteiden ollessa ristiriidassa sosiaalisen- ja ympäristövastuun kanssa, sitoudumme asettamaan ne taloudellisen kasvun edelle.
  • Tavoitteenamme ei ole vain maksimoida voittoja, vaan varmistaa, että liiketoiminnalla on positiivinen vaikutus ympäristöön, ihmisiin ja yhteiskuntaan.
  • Autamme asiakkaitamme menestymään ja luomaan taloudellisia mahdollisuuksia, jotta he pystyvät elämään omannäköistä elämää ja nauttimaan siitä sekä töissä, että vapaa-ajalla.

Kokonaisvaltainen yritysvastuullisuus on matka, jota mekin teemme jatkuvasti. Vuoden 2023-2024 tavoitteitamme ovat:

- Olla listattuna Vastuullinen Suomi yritysten joukossa.
- Ottaa B-corp sertifioinnin askeleet.
- Hiilineutraali Olohuone.

Lue meidän palvelulupauksista ja rahat takaisin -tyytyväisyystakuusta.


Your shopping cart is empty

Terms and conditions

Toimitusehdot

Greenlips Finland Oy:n myynti- ja toimitusehdot 19.03.2019 alkaen

https://pro.greenlipsbeauty.co... on Greenlips Finland Oy:n 2362292-9 (jäljempänä Greenlips Beauty) ylläpitämä suljettu B2B-verkkokauppa. Asiakkaaksi rekisteröitymisen edellytyksenä on, että yrityksellä on toimitus- ja laskutusosoite Suomessa ja yritys on merkitty Kaupparekisteriin. Ostaminen edellyttää rekisteröitymistä. Rekisteröityminen edellyttää Greenlips Beautyn hyväksyntää ennen käyttäjätunnusten aktivoimista. Pidätämme oikeuden toimitusehtojen ja hintojen muutoksiin ilman erillistä ilmoitusta. Rekisteröityneille asiakkaille lähetetään uutiskirjeitä sähköpostitse ja liitetään Greenlips Beautyn jälleenmyyjien suljettuun Facebook-ryhmään (Greenlips Beauty for Professionals). Postituslistalta voi poistua uutiskirjeen alalaidasta olevasta linkistä tai ilmoittamalla asiakaspalveluumme. Facebook-ryhmästä voi poistua ilmoittamalla asiasta asiakaspalveluumme.

TOIMITUS - JA MAKSUEHDOT

Tilaaminen

Tuotteet tilataan https://pro.greenlipsbeauty.co... nettisivulta. Tilauksiin liittyvät kysymykset voit lähettää sähköpostilla pro@greenlipsbeauty.com tai soittaa numeroon 040 9629220. Verkkokaupan teknisiin kysymyksiin liittyen soita p. 040 9629220.

Toimitukset

Arkipäivänä klo 12:00 mennessä tehdyt tilaukset lähetetään varastosta saman päivän aikana . Viikonloppuisin, juhlapyhinä tai arkisin klo 12:00 jälkeen tehdyt tilaukset toimitetaan tilauspäivää seuraavana arkipäivänä.

Toimitamme tavarat asiakkaan valitsemalla tavalla Postin tai Matkahuollon yleisten kuljetusehtojen mukaisesti. Toimitusmaksu riippuu tilauksen painosta ja koosta, sekä valitusta toimitustavasta. Toimitusaika on noin 1-3 arkipäivää riippuen toimitusosoitteen sijainnista.

Toimituskulujen hintahaitari sijoittuu 6,90€ - 33,30€:n (sis. alv 24%) väliin. Toimitamme kaikenkokoiset tilaukset, minimitilauskäytäntöä ei ole.

Laskutamme pientoimituslisän 1,05€ alv 0% jokaisesta tuoterivistä, jossa tilataan alle 3kpl tuotetta.

Jälkitoimitukset

Mikäli jokin tuote on loppu varastostamme, emme tee jälkitoimituksia.

Hinnat

Kaikki hinnat ovat alv 0 %.(ellei toisin mainita)

Verkkokaupassa näkyvät hinnat ovat voimassa toistaiseksi tai tarjousten yhteydessä erikseen mainitun ajan. Hinnat ilmoitetaan pääsääntöisesti ilman arvonlisäveroa, poislukien suositushinnat jotka kaupassa on ilmoitettu. Laskun loppusummaan lisätään arvonlisävero. Tuotteen arvonlisävero on 24 %.

Maksaminen

Maksutapahtumat siirtyvät verkkokaupasta Procountor-laskutusohjelmaamme, josta lasku lähetetään asiakkaalle sähköposti- tai verkkolaskutusosoitteeseen asiakkaan kanssa sovitulla tavalla alla olevien ehtojen mukaisesti:

Laskutusoikeus myönnetään yrityksille ensimmäisen tilauksen 50% ennakkomaksun ja mahdollisen luottotarkistuksen jälkeen. Luottotiedot tarkastetaan Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Ensimmäisen tilauksen laskusta maksetaan 50 % ennakkomaksuna ja toinen 50 % tulee maksuun 14 päivää tuotteiden lähettämisen jälkeen. Lasku lähetetään kun tilaus on valmis lähetettäväksi ja tilaus lähetetään heti kun 50% laskun loppusummasta on kirjautunut.

Laskulla maksettaessa maksuehto on pääsääntöisesti 10 päivää netto. Maksun viivästyessä perimme 11,50% viivästyskoron sekä huomautus- ja perintäkulut. Laskutuslupa myönnetään ensimmäisen tilauksen 50% ennakkomaksun suorituksen ja tarvittaessa tehtävän luottotarkistuksen jälkeen. Varaamme itsellemme oikeuden tarkistaa ja hylätä tilauksen tai maksuehdon oikeutuksen ennen kauppasopimuksen syntymistä.

Toistuvasti myöhässä olevat maksut:

Maksujen ollessa toistuvasti myöhässä, siirrymme ennakkolaskutukseen kahden tilauksen ajaksi, jonka jälkeen saa tilata normaalisti 10pvän maksuajalla. Jos tämän jälkeen maksut ovat edelleen toistuvasti myöhässä, siirrymme ennakkolaskutukseen toistaiseksi.

Toimitusta koskevat huomautukset

Asiakkaan velvollisuus on tarkistaa toimituksen saavuttua tuotteiden kunto ja lähetyksen oikeellisuus seuraavan aikataulun mukaisesti:

Mikäli lähetys on vaurioitunut kuljetuksessa, tee siitä heti vahinkoilmoitus kuljettajalle. Ota myös yhteys Greenlips Beautyyn.

Mikäli toimituksessa on vaurioituneita tuotteita, reklamaatio tarvitsee ilmoittaa 3 päivän kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Mikäli toimituksessa on keräilyvirheitä tai muita epäkohtia, reklamaatio täytyy ilmoittaa 7 päivän kuluessa tilauksen vastaanottamisesta.

Kerro reklamaatiossa

mitä on tapahtunut,

sarja ja tuotteen nimi,

tuotteen eränumero,

kuva, jos kyse on vaurioituneesta tuotteesta ja

parasta ennen -päivämäärä.

Jos kyse on kuluttajan tekemästä reklamaatiosta, pyydäthän häneltä yllä olevat tiedot reklamaation yhteyteen.

Palautukset B2B (yritysmyynti)

Tuotteiden mahdolliseen palauttamiseen tarvitsee aina Greenlips Beautyn hyväksynnän. Tuotteita ei voi palauttaa ilman lähetyskohtaista hyväksyntää.

Mahdollisissa palautuksissa on huomioitava tuotteiden kunto: palauttaa voi tuotteet, jotka ovat käyttämättömiä, virheettömiä, jälleenmyyntikelpoisia ja alkuperäispakkauksissaan. Palautettavan tuotteen on kuuluttava myyjän palautusajankohdan valikoimaan. Asiakas vastaa palautuksesta aiheutuvista kustannuksista, ellei palautuksen syynä ole tuotteen valmistusvirhe tai myyjän toiminnasta johtuva virhe. Palautukseen liitetään kopio lähetyslistasta, johon on merkitty palautuksen syy.

Palautusoikeuden ulkopuolella ovat tuotteet joita ei voida vaihtaa: asiakkaalle erikseen tilatut tilausmyyntituotteet, alennetut ja valikoimista poistuneet tuotteet.

Postiennakolla, luottopakettina tai jälkivaatimuksella lähetettyjä palautuksia ei lunasteta.

Tilauksen peruutusoikeus

Tilauksella ei ole peruutusoikeutta asiakkaan lähetettyä verkkokauppatilauksen.

Ylivoimainen este (Force majeure)

Lakko, työsulku, tulipalo, konerikko, raaka-aineiden puute, viranomaistoimenpide tai muu myyjästä riippumaton ylivoimainen este vapauttaa noudattamasta sovittua toimitusaikaa. Tilaajalla ei ole oikeutta vaatia tämän johdosta vahingonkorvausta.

Omistusoikeudet ja vastuu

Tavara siirtyy tilaajan omaisuudeksi, kun se on kokonaisuudessaan maksettu. Vastuu tavaraan kohdistuvasta vahingosta siirtyy luovutushetkellä tilaajalle.

Takuu

Tuotteilla ei ole takuuta.

Riitakysymykset

Myyjän ja tilaajan väliset erimielisyydet voidaan ratkaista joko välimiesmenettelyssä tai myyjän kotipaikkakunnan alioikeudessa.

Tietosuoja

Käsittelemme henkilötietoja vastuullisesti henkilötietolain asettamissa puitteissa. Yritys- ja henkilötiedot tulevat vain Greenlips Finland Oy:n asiakasrekisterikäyttöön, tilausten käsittelyyn ja laskutukseen.

Tietojen luovutus kolmansille osapuolille:
Luovutamme välttämättömiä henkilötietoja logistiikka- ja maksupalveluyhteistyökumppaneille verkkokauppamme toiminnan mahdollistamiseksi.